ProMartille uusi verkkokauppa

ProMartin kasvusuunnitelmat seuraaville vuosille nojaavat yhä vahvemmin sähköisiin palvelukanaviin. Uudeksi kanavaksi ProMartille on rakennettu koronakevään aikana uusi verkkokauppa, jonka sisältö pohjautuu vahvasti toiminnanohjausjärjestelmästä saatavaan tietoon. Uusi verkkokauppa toteutettiin Woocommerce- verkkokauppa-alustalle.

ProMartille on aina ollut tärkeää asiakkaiden monipuolinen palveleminen. Sähköisistä kanavista mobiilisovellus on jo vuosia näytellyt merkittävää osaa yhtiön liikevaihdosta. Alkuvuodesta lanseerattu EasyMart itsepalvelukonsepti, ja nyt julkaistu verkkokauppa, muodostavat yhdessä hyvin kokonaisvaltaisen sähköisten palveluiden kokonaisuuden. Uuden verkkokaupan visuaalisesta ilmeestä ja markkinointiviestistä on vastannut Palatio Oy ja teknisestä toteutuksesta AtFlow Oy.

Uudessa verkkokaupassa asiakas pääsee itse vaikuttamaan yrityksensä käyttäjille, kuten asentajille tai tavarantilaajille näkyvään sisältöön, ja rajamaan ostettavissa olevan valikoiman esimerkiksi asentajille sopivaksi. Asiakkaan pääkäyttäjä voi halutessaan määritellä tilaajien ostoskorien hyväksynnän esimiehellä, jolloin uusista tilauksista lähtee esimiehen sähköpostiin hyväksymispyyntö. Myös työvaatteiden tilaamisesta on tehty helpompaa ja verkkokauppaan voidaan luoda asiakaskohtaiset mallistot henkilötasolla toistuvien tilausten sekä henkilöstön vaatekokojen hallinnan helpottamiseksi. Kehitystyö jatkuu ja kauppa tulee palvelemaan vielä tämän vuoden aikana myös ruotsin ja englannin kielellä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *