Kuopion Tekniikka osaksi ProMartia

ProMart Oy on ostanut Kuopion Tekniikka Oy:n koko osakekannan. Yhtiö on Pohjois-Savon alueella toimiva työkalu- ja tarviketukkukauppa. Kuopion Tekniikka jatkaa toimintaansa toistaiseksi omana yhtiönään, osana ProMart-konsernia. Toteutunut kauppa vahvistaa ProMartin alueellista kattavuutta sekä laajentumista Itä-Suomeen. Samoin se lujittaa entisestään teollisuusmyynnin osaamista yrityksessä. Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia yritysten työ- tai asiakassuhteisiin.


ProMart Oy on vuonna 2009 Pirkanmaalle perustettu B2B-myyntiin erikoistunut teknisen alan palveluyritys. Yritys tarjoaa teollisuuden ja rakentamisen toimialoille laajan ja tunnetun ammattityöväline- ja tarvikevalikoiman sekä̈ hyvän palvelukonseptin osana asiakkaidensa toiminta- ja hankintaprosesseja. ProMart toimii tällä hetkellä yhdeksällä paikkakunnalla ja työllistää yli 80 henkilöä. Vuoden 2022 toteutunut liikevaihto oli n. 30 milj. €.


Kuopion Tekniikka Oy on vuonna 2009 perustettu, teollisuuden kauppaan erikoistunut työkalu- ja tarviketukkukauppa. Yhtiössä työskentelee 4 kokoaikaista työntekijää ja liikevaihto on n. 1,5 milj. €. Kuopion Tekniikan toimitilat ja varastomyymälä̈ sijaitsevat Kuopion ja Siilinjärven rajalla sijaitsevalla Toivalan yritysalueella. Yrityskaupan myötä̈ Kuopion Tekniikan valikoima ja palvelutarjonta laajenevat merkittävästi. Kuopion Tekniikan myymälä tullaan muuttamaan ProMartin palvelukonseptin mukaiseksi teollisuuden ja rakentamisen asiakkaita palvelevaksi toimipisteeksi. Myymälää laajennetaan työvälineiden, rakentamisen tarvikkeiden ja työsuojainten osalta palvelemaan myös ammattirakentajia.

Lisätiedot:
Sampo Säily, toimitusjohtaja, ProMart Oy,
puh. 0400 950 332,
sampo.saily@promart.fi

Jarkko Rissanen, toimitusjohtaja, Kuopion Tekniikka Oy,
puh. 044 089 0000,
jarkko.rissanen@kuopiontekniikka.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *